perjantai 5. lokakuuta 2018

viikko 40


Maanantai 1.10


Klo 12.00 olimme kasvihuoneessa 6,7 ja 3:ssa otamassa kuvia joulutähdistä ja leppä-luokkasssa kirjoitimme vihannaneksista tietoa.

Tiistai 2.10

Klo 7.50 menimme porukalla aamiaiselle syömään ja sen jälkeen menimme leppä-luokkaan kirjoitamaan lopput vihanneksista tietoa, myös haimme vihannaneksia avomaalta ja kasvihuoneesta, myös pesimme laatikoita työhalissa.

Keskiviikko 3.10
Klo 8.00 kirjoitimme lopput kasvikortit ja lamminoimme kortit erivärisillä taustoilla. Sitten otimme varastosta mukaan oksa- ja pensassakset, ja lähdin otamaan näyteittä marjatarhasta esim. marjamensaiden oksia missä olimarjoja ja veimme ne liikuntahaliin laittamaan niihin vettä ämpäriin. Iltapäivällä menimme liikahalille purkamaan tavarat trukista ja kasamaan ne paikkoileen ja sammalla me siivosimme. Sitten meillä loppui työpäivä.

Torstai 4.10

Klo 9.30 menin esitelypäivään pitämään kilpailua, missä pitää tunnistaan 5 erilaista kasvia. Sitten klo 10.30 menin syömään ja sen jälkeen menin töihin tekemään ruukuja, että kaadoin lapiolla turvetta konneeseen ja siivosimme paikkat. Menimme klo 13.00 liikunta haliin otamassa tavarat ja veimme ne käryyn. Lähimme sitten kouluun ja purkasimme kärryn ja veimme kasvikset samoille paikkoille ja koulupäivä päätyi tähän.

                                                                Perjantai 5.10

Klo 8.00 olimme paju-luokassa kirjoitamassa viikkon tekstiä mitä olemme tehneet tällä viikkolla ja menimme kuuntelemaan rauhalista musiikkia ja lähdimme kotiin vietää lomaa.





















.





















tiistai 2. lokakuuta 2018

mukulaselleri

     Mukulaselleri (Apium graveolens Rapaceum-ryhmä)


On kaikella tapaa voimakas kasvi. Se tarvitsee vahvan, hyvin lannoitetun maan. Myös maultaan se no niin läpitunkeva, että aloittelijalle muutamakin taimi riittää moniin keittoihin. Sitä pidetäänkin virkistävänä vihanneksena. Mukalaselleriä käytetään myös raasteisiin ja kastikkeisiin. Sen lehdetkin ovat syötäviä. Niitä käytetään tuoreena tai kuivattuna keittojen maustamiseen.

                               Taimikasvatus

Mukulaselleri ei ole ollut kovin suosittu viljelykasvi, sillä se vaatii pitkän taimikasvatuksen. Muutaman mukulan kasvatusta varten taimet kannattaa ostaa. Siemenet kylvetään sekakylvönä laatikkoon tai yksitellen ruukkuihin jo maaliskuulla. Ne peitetään vain ohuesti ja pidetään 20 asteessa. Siemen itää hitaasti 3-4 viikon kuluttua. Kun taimien lehdet koskettavat toisiaan, ne koulitaan yksittäisruukuihin tai kennoihin. Taimia kasvatetaan ikkunalla tai muussa valoisassa paikassa. Ennen istutusta taimet karaistaan tuulettamalla.

                                    Kasvupaikka

Mukulaselleri vihtyy lämpimällä paikalla, hyvin ravinteikkassa maassa ja kykenee kehittymään jopa savessa. Maa muokataan syvään jyrsimellä tai haralla ja lannoitetaan voimakkaasti. Mukulaselleri pitää lantakompostista ja booria sisältävästä tuhkasta. Ostolannoitteilla kevätlannoitus on 5 dl/m2 moniravinteista seoslannoitetta. Kalkisemalla pH nostetaan lähelle seitsemää.

                                     Istutus 

Mukulaselleri istutetaan touko-kesäkuun vaihteessa. Taimet istutetaan entiseen syvyyteen. Liian syvään istutettuna kasvu hidastuu ja mukuloista kasvaa epämuotoisina. Taimi- ja riviväliksi jätetään 40 cm.

                                  Hoitotyöt

Selleripenkkejä kastellaan etenkin heinä-elokuussa, jos kuivuus uhkaa. Tasainen kosteus edistää mukuloiden kasvua. Rivivälit pidetään puhtaina ja kuohkeina haraamalla. Kitkennän jälkeen riviväleihin voi levitää ruohosilppua katteeksi. Kate vähentää kuivumista ja luovuttaa ravinteita.

                Sadonkorjuu ja varastointi

Mukulasellerit nostetaan ylös myöhään syksyllä, sillä kasvu jatkuu pitkään. Ne korjataan kuitenkin ennen pakkasia, sillä kerran jäädyttyään ne eivät säily hyvin. Jos kovan pakkanen uhkaa jo syyskuussa, sellerit peitetään harsolla tai oljilla. Noston yhteydessä mukuloista poistetaan naatit ja juuria typistetään 1 cm:n mittaisiksi. Selleriä voidaan varastoida kellarissa juuresturpeen tai hiekan seassa 0-+5:ssa useita viikkoja. Niitä voi myös pakastaa tuoreena raasteena tai paloiteltuna neljä minuutin kiehautuksen jälkeen. Raastetta ja viipaleita voi myös kuivata.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Maissi

Kuvahaun tulos haulle maissi            maissi (Zea mays)
1800-luvun piirros maissista
Maissi, riisi ja vehnä ovat mailman kolme tärkeintä viljelyskasvia. Meillä viljeltävästä sokerimaissista käytetään tuleentumattomat siemenet; vastakorjatut tähkät keitetään suolavedessä. Sokerimaissi taimikasvatetaan. Kun taimet ovat noin 20 cm:n mittaisia, ne ensin karaistaan eli totutetaan vähitellen viileämpään ja kuivempaan ilmaan, jonka jälkeen ne istutetaan avomaalle 30-40 cm:n välein. Etelä-Suomessa viljelyn voi aloittaa myös avomaalle kylväen, jolloin kasvualustan lämpötilan tulee olla noin 10 astetta. Lajikevalinnassa kannattaa suosia meillä varmoiksi todettuja. Maissi on vaatimaton maan laadun suhteen, mutta ravinteiden tarve on melko suuri; lannoitukseksi annetaan syksulla karjanlantaa tai keväällä seoslannoitetta. Maissin juuret ovat lähellä maan pintaa, joten niitä pitää varoa rikkakasveja harattaessa. Taimia kestellaan poutajaksojen aikana. Maississa ovat hede- ja emikukinnot samassa yksilöissä. Metrin mittaisen veson latvaan aukeaa ensi hedekulkinto, joka on röyhy. Varren alaosiin puhkeaa pari kolme tähkämäistä emikukkaa. Niillä on tuppimaiset suojuslehdet, joiden sisässä keltaiset siemenet kehittyvät. Hedekukinto voidaan poistaa kukinnan päätyttyä. Myös verson tyvestä kasvavien sivuversojen poistoa suositellaan toisinaan. Korjuuhetken tunnistaa siitä, että kukinnon latvan tupsut ruskettuvat. Jos kypsyminen etenee liiaksi, siemenet eivät ole enää niin makeita ja kullankeltaisia kuin oikeaan aikaan kerätyssä sadossa